Kalastajan Kanava mukana messuilla!

Yksi Suomen suosituimmista kalastusmedioista tuo messuille laadukasta sisältöä kalastuksesta ja tietysti myös tuoreimman kalastusveneensä.

YouTubessa jo yli 10 miljoonaa katselukertaa saavuttanut, vahvan someseuraajakunnan omaava Kalastajan Kanava on varmasti yksi kotimaan kattavimmista kalastusmedioista. Jyri Kuusisalo ja Anne-Maarit Sepling ovat kerryttäneet jo lähes 10 vuoden kokemuksen kalastusmedian ja -somen rakentamisesta ja tapahtumaviestinnästä ja he ovatkin yksi alan halutuimmista yhteistyökumppaneista.

 

Kalastusalan toimijat ja kalastajat ovat yksi messujen tärkeimmistä sidos- ja kohderyhmistä ja onkin mahtavaa, että pääsemme nyt tavoittelemaan ja puhuttelemaan heitä Kalastajan Kanavan kaltaisen huipputoimijan kanssa, riemuitsee Kauhajoen Erämessujen viestintäpäällikkö Carl Willandt.

 

Jyri ja Anne-Maarit tukevat messuorganisaatiota tapahtuman ennakkomarkkinoinnissa ja tuottavat sisältöä myös itse tapahtumasta. Lisäksi Kanava tuo tuoreimman Finval 595DC Fishpro -kalastusveneensä messuvieraiden tutustuttavaksi Kauhajoelle. – Meistä on hienoa päästä mukaan toteuttamaan Kauhajoen ensimmäisiä erämessuja ja kannustamme muitakin kalastusalan toimijoita ja näytteilleasettajia lähtemään mukaan starttaamaan syyskausi Kauhajoelta, Jyri toteaa. – Ja toki ihan kaikkien kalastuksesta kiinnostuneiden kannattaa saapua sankoin joukoin messuille elokuun ensimmäisenä viikonloppuna,Anne-Maarit jatkaa. – Nähdään Kauhajoella!

Viimeisimmät uutiset sosiaalisessa mediassa